Ensin en saanut unta. Vatsa oli kipeä ja mielessä pyöri paljon asioita. Kun sitten nukahdin, havahduin vähän väliä, milloin mihinkin, useimmiten täysin ilman syytä.

Vähän ennen viittä heräsin outoon oloon. Oloon, joka ilmoitti ettei kaikki ole ok. Syykin selvisi pian, olin nänyt painajaista. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Unessa minulla oli kaunis ystävä, oltiin molemmat noin yläasteikäisiä. Unessa seurasin vierestä kun ryhmä nuoria aikuisia laittoi ystäväni tekemään asioita, joita luonnollisesti tehtäisiin ilman useita silmäpareja ja kameraa, ilman että kukaan käskee vieressä. Minuakin kysyivät, mutta kieltäydyin. Kaveriltani ei kysytty, sillä hän oli näitä juttuja tehnyt ennenkin, miksei siis nytkin. Ryhmä oli päällepäin ihan ystävällinen, jopa niinkin että unessa jossain vaiheessa epäilin jo omia epäilyjäni aiheesta. Oli autonkuljettaja, joka ei reagoinut kuin porukan johtajan sanomisiin. Oli johtaja, joka oli aina pahalla tuulella ja puhui ystävällisesti vain yhdelle, ryhmän ainoalle naiselle joka ainoana ryhmästä kykeni vaikuttamaan johtajan päätöksiin. Naisen tehtävä oli "olla äitinä" meille tytöille, saada meidät luottamaan itseensä ja sitäkautta saada ystäväni tekemään asioita. Sitten oli huonotapainen roudaaja, joka hoiti kuvauskalustoa, haki ruokaa jne.

Uni loppui kummallisesti. Olimme ystäväni kanssa molemmat päiväkodissa, lapsina, mutta siis yläasteikäisinä. Minä olin jo päiväkodilla, ryhmä toi ystäväni sinne myöhemmin. Juttelin ystäväni kohtalosta päiväkodin open kanssa. Ryhmän tultua pihalle, olin kuitenkin jollain tapaa pelkoni takaa iloinen heidän näkemisestään. Varsinkin naisen, joka oli kuitenkin ollut todella ystävällinen ja lämmin, kaikesta huolimatta, sekä autonkuljettajan, johon olin vähän ihastunut. Yllätyin kun autonkuljettajalla oli minulle paketti, se oli kömpelösti joku miestentuoksun kylkiäinen ja hän yritti antaa sen minulle kuin no big deal. Halasin häntä, ja samassa ymmärsin hänen olevan edelleen lapsi. Se lapsi josta kukaan ei välittänyt. Se lapsi jota kukaan ei koskaan halannut. Se lapsi jota kukaan ei koskaan opastanut elämässä.

Uni sai minut surulliseksi. Yöllä istuin pitkään nojatuolissa unta miettien. Mietin unen ystävää, millaiset jäljet tämä jättäisi hänen sieluunsa, elämäänsä. Mietin ryhmän jäseniä, mikä sai heidät tuollaiseen. Mietin jokaista ryhmän jäsentä erikseen, leikittelin ajatuksilla heidän lapsuudestaan. Olisiko aikuisten toisenlainen toiminta heidän ollessa lapsia myötävaikuttanut heidän toisenlaiseen aikuisuuteen. 

Tämä uni tulee puhuttelemaan minua vielä pitkään. Vaikka uni oli todella paha uni, painajainen, josta herättyä oikeasti fyysisesti tärisin, on sen herättämät ajatukset ja kysymykset tervetulleita.